Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

Puh. 03-31 433 100     ilmoitukset@hameenkyronsanomat.fi   toimitus@hameenkyronsanomat.fi

Sunnuntai 05.09.2010

Kirpputoreja

Viime keskiviikkona Karhella oli mukava kirpputorisuunnistus, johon kaikki halukkaat voivat osallistua laittamalla pihoillensa kirpputoripöydän ja myymällä siellä itselleen tarpeettomaksi käynyttä tavaraa. Karhe-seura toimi tapahtuman organisoijana muun muassa keräten kirpputorimyyjien yhteystiedot ja painattamalla karttoja, joiden avulla myyntipaikoille saattoi suunnistaa. Karttoja sai Malkamäeltä ja Kyrönlahden ST1:ltä.  Hämeenkyrön sanomissa oli juttua kirpputorisuunnistuksesta muutamaa päivää ennen suunnistusta.



Karhella oli kaiken kaikkiaan yhdeksän myyntipaikkaa, kahdeksan niistä oli painettu karttaan, yksi oli saanut kuulla tapahtumasta sen verran myöhään, ettei tieto karttaan ehtinyt. Mutta onneksi heidän sijaintinsa oli niin hyvä, että ostajat löysivät sinnekin tienvarressa olleen kyltin ansiosta.

Ensimmäiset pihakirppikset avasivat ”ovensa” kello 10. Minä aloitin kierrokseni jo heti aamusta. Totta puhuakseni ensimmäisessä paikassa, Heinäjoella, olin jo puoli kymmeneltä. Heinäjoki on enon ja enon vaimon vapaa-ajanviettopaikka ja koska tiesin, että heillä on minua kiinnostavia tavaroita, olin ilmoittanut meneväni etuajassa ennen kuin kukaan muu ehtii. Käytin siis sukulaisuussuhteita häpeilemättä hyväkseni.

Kiersin yhtä lukuun ottamatta kaikki kohteet. Myyjät olivat tehneet valtavasti töitä laittaen esineet hyvin esille. Parissa paikassa jopa tarjottiin kävijöille kahvia ja leivonnaisia. Soukolla ja Kainolla oli erityisen hyvät pöydät ja mielenkiintoisia esineitä. Harmi ettei minulla ollut paikkaa kivan näköiselle vanhalle sängylle, joka oli myytävänä. Tein hyviä löytöjä, suurin osa myytävästä tavarasta oli kirpputorihenkeen kohtuuhintaista, joten ostajille tuli hyvä mieli ja varmaan myyjillekin, kun pääsivät tavarastaan eroon.

Päivän yksi tarkoitus oli saada ihmiset tutustumaan toisiinsa ja lisätä kylähenkeä. Tässäkin tarkoituksessa tapahtuma toimi loistavasti. Ihmiset jäivät juttelemaan keskenään ja myös minä jäin suustani kiinni joka paikassa. Tapasin paljon tuttuja joita en ollut pitkiin aikoihin tavannutkaan, heidän joukossaan muun muassa pikkuserkkuni Riitan, jota en ollut nähnyt moneen vuoteen. Lisäksi pääsin käymään sellaisissa pihoissa joissa en ollut ennen käynyt.

Toivottavasti tällainen kirpputorisuunnistus on ensi kesänäkin. Silloin Karhe-seura voisi ehkä lisätä tapahtumasta ilmoittelua. Tänä vuonna idea kirpputorisuunnistukseen oli tullut kuulemma melko myöhäisessä vaiheessa, mutta jos ensi kesän pihakirppiksestä päätettäisiin ajoissa, tiedot siitä ehtisi keväällä joka postilaatikkoon jaettavaan Karhe-seuran tiedotteeseen. Voisiko myös ajatella, että kaikki kirpputoripaikat aukeaisivat samaan aikaan, nyt osa aukesi klo 10, osa klo 12 ja klo 14.

Vastaavanlaisessa pihakirppistapahtumassa olen käynyt Sastamalassa Nälkälänmäen kaupunginosassa, jossa on vanhoja puutaloja pihoineen. Sastamalassa Nälkälänmäen pihakirppispäivä on jo monivuotinen perinne. Pikkulinnut lauloivat, että tänä kesänä se on 1.8. Taidanpa poiketa sielläkin, on mukava käydä kurkkimassa ihmisten pihoihin oikein luvan kanssa. Lisäksi kummipoikamme asuu siellä, joten saatamme päästä päiväkahville.

Sastamalassa oli sikäli erilaista kuin Karhella, että pihat pystyi kiertämään kävellen. Karhella se ei onnistu kun välimatkat ovat niin pitkiä.

Minä olen jo alkanut miettimään, mitä ylimäärästä tavaraa voisin kaapeistani siivota ja myydä. Ainahan sitä tarpeettomaksi käynyttä tavaraa nurkkiin kertyy. Niinhän se on, että se tavara, mikä toiselle on romu, on jollekin toiselle aarre.

Kommentit
Lisää uusi
+/-
Kirjoita kommentti
Nimi:
Email:
 
Otsikko:
 
Seija Suvanto  - Kivat jutut! |2010-08-04 09:48:03
Blogitarinointi on juuri sitä, mitä kuvauksessasi lupaat ja lisäksi leppoista ja hyvähenkistä. Otsikot on useassa lukemaan kutsuvan nasakat, vaikka "hevoseton on huoleton".
Suosikkini on luokkakokous: siinä on leppoisuuden lisäksi särmää itseironiasta ja huumoria!
Lisää! :)